ABCD 376   nuorvala 7.13

Juho Laitinen; Jouko Laivuori; Tuuli Lindeberg; Topi Lehtipuu; Battalia; Kirmo Lintinen; Susanne Kujala; Markku Luolajan-Mikkola; Mikael Helasvuo; Heikki Nikula; Harri Mäki; Juhani Nuorvala; John Vihervä

Kokonaiskesto: 56:42

ABCD 376
EAN: 6417513103762
Hinta: 19,75 €    Osta!

Tämä levy kuuluu luokituksiin:
| Aikamme musiikki | Kaikki levyt | Viola da Gamba |
 

Raidat

 Juho Laitinen, sello; Jouko Laivuori, Moog-syntetisaattori:
 Nuorvala, Juhani (b. 1961):
 Boost (2009):
112:17 FIABA 1400510
 Tuuli Lindeberg, soprano; Topi Lehtipuu, tenori; Battalia; Kirmo Lintinen, kapellimestari:
 7.13 (2001):
2  9:15 FIABA 1400511
 Susanne Kujala, keskisävelvireiset urut:
 Prélude non retouché (2012):
3  9:07 FIABA 1400512
 Markku Luolajan-Mikkola, viola da gamba:
 Solo per viola da gamba (2008):
411:36 FIABA 1400513
 Mikael Helasvuo, huilu; Heikki Nikula, klarinetti:
 Viisi kappaletta (1994):
5I  0:52 FIABA 1400514
6II  1:04 FIABA 1400515
7III  2:01 FIABA 1400516
8IV  1:11 FIABA 1400517
9V  1:48 FIABA 1400518
 Harri Mäki, basettiklarinetti; Nuorvala, elektroninen ääniraita, äänityö; John Vihervä, bassokitara (ääniraidalla), äänityö:
 Concertino (2001):
10  7:25 FIABA 1400519
56:42 

Linkit

”Tyylikkään kaupunkimaisen kannen takaa paljastuu poikkeuksellisen säveltäjäpersoonan äänitteitä viime vuosikymmeniltä. […] Mukaansatempaavan Boostin tai Battalia –barokkiorkesterin ja laulajien tulkitseman 7.13:n kaltaiset teokset rakentuvat sellaisille musiikillisille palasille, jotka oletettavasti ovat kuulijalle tuttuja ja intuitiivisia populaarin eri genreistä ja myös taidemusiikin aikakausilta. Näistä säveltäjä punoo koukuttavia yhdistelmiä tunnistettavan omannäköisellä tavallaan. […] Elektroniset äänet ja akustiset soittimet ovat löytäneet tuotannossa ihanteellisimman tasapainonsa.”

Rondo/Juhani Vesikkala


"Juhani Nuorvalan draamallisessa 7.13:ssa sopraanolle, tenorille ja barokkiyhtyeelle on täkyjä ja ristiriitaisuutta. Ei mitään kesäteatteria. Boostissa rytmi pilkkoo materiaalia kuin nopeutetun filmin ukko klapeja. Herkeämättä ja tyssäytellen . Kulkua hallitsevat haahuilevat stopit, sahaava toisto, sirisevät ja kieppuvat karkailut, sointi. "Prelude non retouché" on urkuteos, jossa persoona näkyy ja kuuluu. "Solo per viola da gamba" on kuin piinallisen paneutumisen pakkopaita. Viisi kappaletta huilulle ja klarinetille  on levyn perinteisintä modernismia, nyt niin helppo niellä. Concertino on työstetty klarinettikonsertosta. Solisti liikehtii kuin sähköiskun saaneena elektronisen raidan ja rumpukompin tahdittamana. Herkeämätöntä, mutta hermoilematonta. Tekijän persoona on tae kiinnostuksen herättämisestä."

Demokraatti/Matti Saurama 12.1.2017


"Juhani Nuorvalan, suomalaisen nykysäveltaiteen toisinajattelijan potrettilevy nuorvala 7.13 antaa edustavan yleiskuvan yhdestä Suomen tämän hetken omaperäisimmästä musiikintekijöistä. Levyn artistit ovat Suomen tämän hetken kärkinimiä."

Kare Eskola/Yle Uudet levyt


Nuorvala is an iconoclastic outsider in Finnish contemporary music, unapologetically avoiding brooding landscapes in favor of a lively urban world, with borrowings from American minimalism and rock and pop music. He is also fascinated by unusual tuning scales, though, and exploits the microtonal uncertainties generated by these to provide a piquant instability to his predominantly tonal language. Boost, for instance, sounds very like a slightly malfunctioning minimalist piece, except that the cello is partnered by a Moog synthesizer, proudly displaying its retro, 1980s credentials, and furthermore, the music keeps shifting around microtonally. Or the Prélude, played on a meantone-tuned organ, which begins and ends like a transcription in slightly questionable taste of a raucous rock song, then settles into a kind of deliberately irritating (like Satie’s Vexations) repetitive piece of minimalism.

7.13 is a sort of mini opera, a Beckett-like dialogue between two characters, incongruously scored for Baroque ensemble, in which the harpsichord plays the minimalist riffs, and the rest of the ensemble mostly doesn’t.

The Concertino is full of cheesy techno pulsation, with the melody line on clarinet. The odd piece out is the ascetic Solo, which plays extensively with complex relations between different tuning systems, in a spare, introverted meditation.

© 2017 Records International